Työ 33: Hajuaistimuksen syntyminen ja hajuaistin adaptoituminen

Ihmisellä hajua aistivat hajusolut sijaitsevat nenäontelon katossa hajuepiteelissä. Näiden solujen kemialliset hajureseptorit sitovat sisäänhengitysilman mukana kulkeutuvia hajuaineita. Molekyylien sitoutuminen reseptoreihin aiheuttaa hajusolun ionikanavien aukenemisen, joka puolestaan johtaa hermoimpulssin syntyyn. Impulssi kulkee hajuhermoa pitkin aivoihin tulkittavaksi. Hajusolut stimuloituvat ilmassa olevien kaasumaisten aineiden vaikutuksesta. Vain osa ilmavirrasta joutuu kosketuksiin hajuepiteelin kanssa normaalisti hengitettäessä. Tarkasti haisteltaessa sisäänhengitys suoritetaan nopeasti ja terävästi. Tällöin ilmavirta suuntautuu myös nenäontelon yläosien hajualueelle. Ihmisen hajureseptoreita koodaa noin 900 geeniä, joista kukin reseptori reagoi useaan hajumolekyyliin. Sama hajumolekyyli voi myös sitoutua useampaan eri reseptoriin eri affiniteetilla, jolloin syntyy suuri aistittavien hajujen kirjo. Hajuaistille on tyypillistä nopea adaptoituminen eli "tottuminen" tai "väsyminen".

Tässä työssä kokeiltiin hengityksen ja ilmavirran voimakkuuden vaikutusta hajuaistimuksen voimakkuuteen. Ensin anisöljyä nenän edessä ja hengitettiin normaalisti. Sen jälkeen hengitettiin muutaman kerran nopeasti ja voimakkaasti sisään. Tällöin hajuaine tunkeutui nenäontelon yläosaan, jolloin hajuaistimus oli voimakkaampi. Sitten hengitettiin uudestaan voimakkaasti sisään, jolloin hajuaistimus tuntui jälleen voimakkaana. Sitten heti sisäänhengityksen jälkeen pidätettiin hengitystä, jolloin hajuaistimus katosi. Todettiin, että hajuaistimus syntyy vain silloin, kun hajuaine on hengitysilman mukana liikkeessä. Sitten haisteltiin anisöljyä niin kauan, että hajuaisti tottui siihen. Sitten heti perään haisteltiin kamferia. Totesimme hajun tuntuvan selvästi.